Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Tribute to The Eagles

Äänekoski | Suolahtisali, Sirkanpolku 3, Suolahti

The Eagles. Nämä kaksi sanaa aiheuttavat kylmiä väreitä monelle musiikinystävälle, sillä heidän musiikkinsa on kulkenut mukaan jo yli neljänkymmenen vuoden. Vuonna 1971 Glen Freyn ja Don Henleyn perustama bändi on luonut vuosikymmenien aikana lukuisia kuolemattomia hittejä, joita edelleen kuunnellaan, coveroidaan ja lauletaan ympäri maailman.
Vaasalainen huippukokoonpano "Dollan & Friends" on tarttunut kunnianhimoiseen haasteeseen ja lähtenyt tien päälle tributoidakseen tätä legendaarista orkesteria. Eikä tarvitse miesten hävetä, sen verran komeaa kuultavaa on taitavien muusikoiden kunnianosoitus alkuperäisille The Eaglesille. Patrick Linmanin Eagles tulkinta on uskomattoman hieno ja nyt hän on mukana tämän vuoden Voice of Finland kilpailussa.
Kriitikoitten ylistämä konsertti kiertue on saanut huikean yleisösuosion. Konsertti tulee nyt Äänekoskelle. Kahden ja puolen tunnin konsertissa saa kuulla Eagles yhtyeen kaikki suuret hitit.
Tule itse kokemaan aivan maaginen ja nostalginen konsertti ilta!

Tapahtuma-ajat: 

  • la 29.2. klo 19–21.30

Tapahtumapaikka: 

Suolahtisali, Sirkanpolku 3, Suolahti

Sijaintikunta: 

Äänekoski

Tapahtuman lisätiedot: