Valitse paikkakunta

07.12.2019
Kerava | Keravan kaupunginkirjasto, Pentinkulma-sali
Slangikuoro on 3–4-äänisesti laulava sekakuoro, jonka ohjelmistosta merkittävä osa on Stadin slangilla esitettyjä perinnelauluja ja uudempiakin laulelmia
07.12.2019
Kokemäki | Kokemäen vanha yhteiskoulu
Katja Kohosen huiluoppilaat ystävineen esiintyvät. Ohjelmassa tunnelmallisia joululauluja sekä kahvitus väliajalla. Vapaa pääsy, järj. Huittisten musiikkiopisto.
07.12.2019
Kouvola | Tuohikotin kirkko
Yksinlaulukonsertti. Baritoni Hannu Musakka esittää a cappella eli ilman säestystä tuttuja, harvemmin kuultuja sekä tunnetuimpia joulun yksinlauluja.
07.12.2019
Jyväskylä | The Local Culture Hostel & Café
Yhtye Sol de Noche tulkitsee argentiinalaista tangoa kokoonpanolla laulu (Suvi Uura), viulu, piano, kitara, harmonikka ja kontrabasso. Musiikkia pääosin A. Piazzollan säveltämänä. Liput 10/7 e.
07.12.2019
Espoo | Albergan kartano
Soolo ry:n perinteinen joulukonsertti. Tunnelmallisia joululauluja solistien esittäminä, mukana myös yhteislaulua.
07.12.2019
Heinävesi | Seurakuntakoti
Julukonsertissa esiintyvät taiteellinen johtaja Erkki Lasonpalo, viulu sekä baritoni Juha Kotilainen ja pianisti Tuula Hällström.
07.12.2019
Lahti | Lahden pääkirjaston musiikkialue
Konsertin esiintyjinä ovat Wellamo-opiston joulu-ukulele-kurssin osallistujat. Konsertin isäntänä toimii Antti Ahonen. Myös yleisö saa osallistua lauluihin. Vapaa pääsy. Paikkoja rajoitetusti.
07.12.2019
Ulvila | Ulvilan kirkko
Joulukonsertti, jossa ohjelmistossa on levyllä olevia jouluisia tuttuja ja tuntemattomampia lauluja. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu diakoniatyön hyväksi.
07.12.2019
Kotka | Merikeskus Vellamo
Lastenlauluyhtye Muskatit virittäytyy joulutunnelmiin, tervetuloa mukaan leikkimään ja laulamaan!
07.12.2019–08.12.2019
Joensuu | Joensuun konservatorio, konserttisali
Joensuun konservatorion Orkesteri X esittää Konsa Gets Wikend -musikkaalin parhaat palat. Rooleissa: Thelma Romu, Tilda Santapakka, Gabriel Kivivuori, Cat People Tanssikoulu - Ohjaus: Jari Salokangas
07.12.2019
Vantaa | Myyrmäen Virtakirkko
Käsikellot vievät kuulijan jouluisiin tunnelmiin käsikelloyhtye Sonuksen joulukonsertissa.
07.12.2019
Vantaa | Myyrmäen Virtakirkko
Jouluista musiikkia käsikelloilla. Käsikellojen kirkas ja helisevä ääni on ainutlaatuinen ja luo jouluista tunnelmaa. Vapaa pääsy.
07.12.2019
Sipoo | Kultuuritalo Lilla Villan
Ocarinan lapsi- ja nuorisokuorojen joulukonsertti Soita Tiuku!
07.12.2019
Kuopio | Kuopion kaupungintalo juhlasali
Konsertin tuotto lahjoitetaan Hyvä joulumieli-keräykseen
07.12.2019
Lieksa | Kolin kirkko
Satu Suhosen ja Markku Uhlbäckin jo perinteeksi muodostunut joulukonsertti, joka sisältää sekä perinteisiä joululauluja että uudempia joulumusiikin helmiä. Säestäjänä toimii Kemal Achourbekov.
07.12.2019
Vantaa | Myyrmäen Virtakirkko
Sonuksen joulukonsertissa tunnelmoidaan tänä vuonna talvi-illan kuutamossa, tähtitaivaan välkkeessä sekä jouluyö hiljaisuudessa ja rauhassa.
07.12.2019
Tampere | Messukylän kirkko
Tunnelmallinen joulukonsertti klassisilla joulukappaleilla. Sopraano Linda Urbanski ja piano Maila Böhm.
07.12.2019
Jämsä | Jämsän seurakuntakeskus
Klassista, herkkää joulutunnelmaa laulun, viulun ja pianon luomin sävelin. Tuuli Nurmesviita ja Taisto Polvi, laulu, Jonas Hirvelä viulu, Marko Kupari ja Päivi Hakanen, piano. Liput 10 e.
07.12.2019
Puolanka | Puolangan kirkko
Joululauluja raskaammalla otteella.
07.12.2019
Pirkkala | Pirkkalan kirkko
Perinteisiä joululauluja ja urkumusiikkia. Lauluesityksiä, urkumusiikkia ja yhteislaulua. Mukana Petri Kähkönen ja Juha-Pekka Kähkönen. Vapaa pääsy. Kolehti Kirkon Ulkomaanavulle.
07.12.2019
Espoo | Espoolahden kirkko
Major Big Band kuljettaa takuuvarmalla svengillään yleisöä kohti joulun todellisuutta. Tarinallisessa illassa nykyjoulun aiheuttama ahdistus vaihtuu ihmetykseen ensimmäisen joulun tapahtumista.
07.12.2019
Pieksämäki | Pieksämäen vanha kirkko
Lauluyhtye Laulaensemle johdattelee vastasyntyneen seimelle joulukonsertissa, jossa soivat sekä tutut jouluklassikot että harvemmin kuullut joululaulut.
07.12.2019–17.12.2019
Jyväskylä | Jyväskylän alue
Musica-kuoron joulukonsertti. Liput 15/7 e, tuntia ennen ovelta tai ennakkoon musica.lipunmyynti@gmail.com.
07.12.2019
Kuopio | Männistön Pyhän Johanneksen kirkko
Katariina Similä, sopraano. Petrus Marjanen, baritoni. Kaisa-Maria Tolonen, urut ja piano. Rakkaita perinteisiä joululauluja ja harvemmin kuultuja jouluisia yksinlauluja. Ohjelma 10 €.
07.12.2019
Joensuu | Pielisensuun kirkko
Esiintyy Jouni Laasonen, Irma Pakarinen ja Camilla Tuominen, säestää Oskari Laasonen. Vapaa pääsy, ohjelma 10 €.

Sivut