Valitse paikkakunta

31.03.2020
Tampere | G Livelab Tampere
Pääsiäisen etkoilla puhutaan kärsimyksestä ja kuullaan musiikkia harvemmin esitetyistä passioista ja kärsimysviikon teoksista.
01.04.2020
Tampere | G Livelab Tampere
Viimeisen kymmenen vuoden aikana jazzmaailman puhutumpien artistien joukkoon noussut basisti-säveltäjä Linda May Han Oh saapuu G Livelabiin jazzkvartettinsa kanssa.
30.03.2020–07.04.2020
Kolari | Pyhän Laurin Kappeli, Äkäslompolo
Elviksen tunnetuinta gospel-ohjelmistoa Aronin tulkitsemana!
29.03.2020
Tampere | Hervannan elokuvateatteri.
Mansetin konsertissa kuullaan iki-ihana satu Bremenin soittoniekat kertojan kanssa, lisäksi mm. Oopperan kummitus ja Blues Brothers revue. Kapellimestarina Anna-Leena Lumme.
03.04.2020
Tampere | Kulttuuritalo Laikku, Musiikkisali
Lauluklubi Gents esittää Juha Vainion säveltämiä ja sanoittamia lauluja.
03.04.2020
Tampere | G Livelab Tampere
Tamperelainen suomirockyhtye Kormus saapuu kotikaupunkinsa G Livelabiin osana lokakuussa julkaistun “Mölinää”-albumin julkaisukiertuetta.
28.03.2020
Tampere | G Livelab Tampere
Viimeisimmässä Tähdet, tähdet -ohjelmassa hurmannut Kyösti Mäkimattila saapuu maaliskuussa Tampereen G Livelabiin osana intiimiä Valoina toisillemme -konserttikiertuettaan.
28.03.2020
Tampere | Tampere-talo, Tampere
Solistina Juice-elokuvan päätähti Riku Nieminen. Orkesteria johtaa Anssi Tikanmäki.
28.03.2020
Tampere | G Livelab Tampere
Karismaattisena solistina ja suomisoulin kuninkaanakin tunnettu Sami Saari tanssittaa väkeä yhdessä yhtyeensä Jazzpoikien kanssa G Livelabin päivätansseissa.
28.03.2020
Tampere | Tampereen tuomiokirkko
HYVÄNTEKEVÄISYYSKONSERTTI Syöpälasten hyväksi
04.04.2020
Tampere | Aleksanterin kirkko
Konserteissa sinfoninen puhallinorkesterimme esittää isänmaallista musiikkia. Solistina baritoni Kristian Lindroos.
07.04.2020
Tampere | G Livelab Tampere
Anna Inginmaa tarjoilee sielukasta vokaalijazzia uudelta sooloalbumiltaan Suomen eturivin jazzmuusikoiden säestyksellä.
09.04.2020
Tampere | G Livelab Tampere
Utopianisti hiihtää räjähtävän jazz-rockin, kuulaan progen ja kujeilevan avantgarden latuja multi-instrumentalisti/säveltäjä/tuottaja Markus Pajakkalan johdolla.
21.03.2020
Tampere | G Livelab Tampere
Maaliskuun Club Dive klubi-illassa nähdään suomiräpin uuden aikakauden ilmentymä Yeboyah sekä paikallisen uuden aallon huippulupaus Le Fvbelos.
21.03.2020
Tampere | G Livelab Tampere
G Livelab Tampereen ja Tampere Filharmonian yhteistyön kunniaksi Tampere Filharmonian niin sanotusta ykkösringistä koottujen muusikoiden kokoonpano esiintyy ensimmäistä kertaa yhdessä kamariyhtyeenä!
11.04.2020
Tampere | G Livelab Tampere
Vuonna 2017 perustettu Vuokko Hovatta Kolmisin -yhtye julkaisi kiitellyn debyyttialbuminsa “Pysykää sängyssä sunnuntaisin” syksyllä 2018.
19.03.2020
Tampere | G Livelab Tampere
Flamencolaulaja Anna Murtolan sooloprojekti vie yleisön matkalle flamencoperinteen lisäksi saamelaisen joiun, arabialaisen musiikin, tangon ja muiden maailman musiikkikulttuurien säveliin.
19.03.2020
Tampere | Kulttuuritalo Laikku, Musiikkisali
Harmonikkataiteilijat Henna Leppänen, Seppo Lankinen ja Seppo Soittila esittävät harmonikkamusiikin helmiä Suomesta ja maailmalta, huumorilla höystettynä. Konsertissa mukana myös Tammer-Hanurit.
17.03.2020
Tampere | Iso sali, Tampere-talo
Kansainvälisestikin tunnettu monipuolinen a cappella -lauluyhtye Club For Five ja Ilmavoimien viihde- ja big band -musiikkiin erikoistunut soittokunta tarjoavat soinniltaan ainutlaatuisen illan.
17.03.2020
Tampere | G Livelab Tampere
Pauli Lyytinen Magnetia Orkesterin uuden levyn ensiesitys kuullaan G Livelabin lavalla!
15.04.2020
Tampere | G Livelab Tampere
Tampere Jazz Orchestra oli 1980-luvun alkuvuosina toiminut orkesteri, joka oli koottu ajan parhaista pirkanmaalaisista jazzorientoituneista muusikoista.
16.03.2020
Tampere | G Livelab Tampere
Omaleimainen neljän instrumentalistin ja yhden vokalistin jazzkollektiivi operoi luovasti avant-garde-jazzin reunamilla.
16.04.2020
Tampere | G Livelab Tampere
Huilisti Naïssam Jalalin musiikissa kohtaavat itäiset ja läntiset estetiikat, improvisaatio ja vahva humaani viesti.
17.04.2020
Hartola | Hartolan kunnantalo, valtuustosali
Estradilla fingerstyle-kitaroinnin mestari Tomi Paldanius. Ohjelmistossa mm. Queen, Dire Straits, Santana ja Sibelius.
17.04.2020
Tampere | G Livelab Tampere
Pohjonen Alanko on Ismo Alangon, Kimmo Pohjosen ja Tuomas Norvion yhteinen musiikillinen maisema, jossa miehet tutkivat ihmisäänen erilaisia ulottuvuuksia.

Sivut