Valitse paikkakunta

20.11.2019
Lahti | Kalevi Aho -sali
Lahden musiikkiopistolla "Tämän lastenlaulun tahtoisin kuulla"-lastenmusiikin toivekonsertti
18.11.2019
Lahti | Sibeliustalo Lahti
Kaartin soittokunnan juhlavuoden pääkonsertissa kuullaan sotilasmusiikin tunnettuja, suomalaisille merkityksellisiä teoksia. Mukana Akademiska Sångföreningen -kuoro.
ConcisPop -juliste
23.11.2019
Lahti | Vaahtera-sali
Lahden konservatrion bändit esiintyvät. Keikka kestää muutaman tunnin.
23.11.2019
Lahti | Lahden Ristinkirkko
Tummaäänisenä tulkitsijana tunnettu JP Leppäluoto saapuu joulukonserttikiertueelle Ristinkirkkoon Lahteen. Ohjelmistossa on luvassa tunnettuja jouluaiheisia lauluja - osa uusin sovituksin esitettynä.
24.11.2019
Lahti | Lahden Ristinkirkko
Lahden seurakuntien puhallinorkesteri on tänä vuonna 70 vuotta ja seurakuntien orkesteriyhdistys 10 vuotta. Sen kunniaksi järjestämme konsertin.
25.11.2019
Lahti | Nastolan kunnan valtuustosali
Tervetuloa kuuntelemaan soolokitaran sävelin suomalaisia- ja kansainvälisiä klassikoita. Konsertissa kuullaan mm. Sultans of Swing, Bohemian Rhapsody, Finlandia, Myrskyluodon Maija ja Lapin Kesä.
12.11.2019
Lahti | Kalevi Aho -sali
Lahden musiikkiopiston trumpettioppilaat esiintyvät, opettajana Tomi Nietula.
28.11.2019
Lahti | Lotilan koulu, Juhlasali
Lotilan musiikkiluokkien kuorojen pikkujoulukonsertti koko perheelle.
09.11.2019
Lahti | Kalevi Aho-sali
Lauluyhtye Old Chaps & Band tunnelmoi menneiden vuosien nostalgisilla sävelmillä. Liput 20€ käteisellä tuntia ennen ovelta.
30.11.2019
Lahti | Kalevi Aho -sali
Lahden ja Heinolan musiikkiopistojen sello-oppilaat esiintyvät joulutunnelmissa. Mukana myös lapsikuoro, SurerSellot ja JousiPower.
30.11.2019
Lahti | 8- sali
Legendaarisella 8-salilla räpätään lauantaina 30.11.
06.11.2019
Lahti | Kalevi Aho -sali
Lahden musiikkiopiston oppilaat esiintyvät.
06.11.2019
Lahti | Lahden konserttitalon Felix Krohn -sali
Lahden konservatoriossa musiikkia harrastavien LYK:n oppilaiden oma konsertti.
04.12.2019
Lahti | Engel makasiini
Tervetuloa kuuntelemaan Kaarisillan musiikinopiskelijoiden esityksiä sekä laulamaan joululauluja Engel Makasiinille.
05.12.2019
Lahti | Joutjärven kirkko
Con Fuoco kamarikuoron joulukonsertti
03.11.2019
Lahti | Lahden konservatorio, Sirpo-sali
Lahden konservatorion ja Espoon musiikkiopiston harppuoppilaiden yhteiskonsertti.
03.11.2019
Lahti | Lehtiojan palvelukeskus
"Onnellisia hetkiä" -näyttelyn avajaisissa tavataan taiteilija, kuullaan hänen esittelevän töitään ja taidettaan, keskustellaan, kahvitellaan sekä kuunnellaan Lauluhaitari-duon konsertti.
07.12.2019
Lahti | Joutjärven kirkko
Varusmiessoittokunnan Jouluksi kotiin -konsertissa joulumieli on taattu!
08.12.2019–11.12.2019
Lahti | uusi SUPER teatteri
Koko perheen iloisessa joululaulukonsertissa kuullaan rakastettuja joululauluja livebändin esittämänä.
09.12.2019
Lahti | Kalevi Aho -sali
Lahden musiikkiopiston laulajat joulutunnelmissa.

Sivut