Valitse paikkakunta

13.10.2019
Hollola | Sovituksen kirkko
Kitaristit Agnieszka Terho ja Juha Johansson konsertoivat klassisen kitaraduon ohjelmalla. Ohjelmassa J. Bull, W. Byrd, F. Sor, M. Castelnuovo-Tedesco, H. Ahmas, I. Albeniz ja M. de Falla.
12.10.2019
Hollola | Hollolan Ns. talo kukko
Hollolan Viihdekuoron iltamat
09.10.2019
Hollola | Ravintola Kunnantupa
27.10.2019
Hollola | Hämeenkosken Seurala
Kapellimestari Seppo Hovin seurassa sopraano Angelika Klas ja baritoni Hannu Lehtonen viihdyttävät vihdemusiikin helmillä sunnuntaipäivän ratoksi.
01.11.2019
Hollola | Hollolan kirkko
Festivaalivesper kutsuu Pyhänpäivän aattona Hollolan kirkkoon
03.11.2019
Hollola | Sovituksen kirkko
Konsertissa kuullaan Hollolan musiikkiluokkien, Lahden konservatorion nuorten sekä neljän muun kuoron esityksiä. Ohjelman hinta on 15 euroa (sis. kahvi ja pulla).
28.09.2019
Multia | Multian kirkko
Laulaja-lauluntekijä Juhani Tikkanen lähtee syyskuussa laajalle levynjulkaisukiertueelle! Juhanilla on upea taito tarjota jokaisella keikallaan yleisölle sekä iloa ja naurua että myös lohtua.
25.09.2019
Hollola | Kisala
Yhteislauluilta
15.09.2019
Hollola | Sovituksen kirkko
Kirkkokonserttikiertue.
13.09.2019
Hollola | Hollolan pääkirjasto
Etelä-Hämeen kansanpelimannit konsertoivat
11.09.2019
Hollola | Ravintola Kunnantupa
11.09.2019
Hollola | Ravintola Kunnantupa
25.11.2019
Multia | Multian seurakuntakoti
Musiikkiopiston ja kansalaisopiston Multian oppilaat esiintyvät. Vapaa pääsy. Kahvitarjoilu oppilasstipendien hyväksi. Järj. Läntisen Keski-Suomen musiikkiopisto ja Keuruun kansalaisopisto
30.08.2019
Multia | Sinervän leirintä
Esiintyjänä Lauri Aave. Tervetuloa kaikki viettämään iltaa Sinervän Leirintään.
23.08.2019
Multia | Sinervän leirintä
Karaokea kesäterassilla. Tervetuloa!
22.08.2019
Hollola | Hollolan pääkirjasto
Hollolan Harmonikat esiintyvät torstaina 22.8. kello 13 Hollolan pääkirjastossa. Luvassa myös yhteislaulua!
20.08.2019
Hollola | Hollolan pääkirjasto
Hollolan kirjaston kesän viimeisen pihasoiton esiintyjä on Miikka Kallio Band. Luvassa on tunnettuja suomalaisia sävelmiä ja yhtyeen omaa tuotantoa. Vapaa pääsy.
18.08.2019
Hollola | Hämeenkosken kirkko
Konsertin laulut kuvaavat ihmisen elämänkaarta syntymästä lähtöhetkeen.
17.08.2019–18.08.2019
Multia | Hallin lava
Lisätiedot tapahtumasta löydät meidän facebook sivuilta; Hallin lavan Kesätanssit.
15.08.2019
Multia | Tiihala
Musiikkia ja runoutta yhdistävä konsertti, jossa pohditaan metsän, meren ja vuodenaikojen kautta ihmisen suhdetta aikaan ja luontoon. Esiintyjinä Johanna Kärkkäinen, Duo Vitare ja Suvi Olavinen.
10.08.2019
Multia | Sinervän leirintä
08.08.2019
Hollola | Hollolan pääkirjasto
Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan Showband Hollolan kirjaston edessä torstaina 8.8. kello 20.00 (HUOM! poikkeava päivämäärä ja kellonaika). Konsertin järjestää Puolustusvoimat.
03.08.2019
Multia | Sinervän leirintä
Juice Leskisen hengessä.
14.07.2019
Multia | Multian seurakuntakoti
Kesäviikon päätöskonsertti
14.07.2019
Multia | Multian seurakuntasali
Marian Petrescu- bandin ohjelmistossa on Frank Sinatran tuotantoa sekä aikamme jazzklassikoita uudella tavalla sovitettuina. Liput 20 e.

Sivut