Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Juha Tapio: Pieniä taikoja

Helsinki | Savoy-teatteri, Helsinki

Juha Tapion kevään 2019 kiertue Pieniä Taikoja tuo yleisön eteen nahkansa luoneen artistin.

Vuosien saatossa esiintymisteni ääripäät ovat etääntyneet toisistaan. Kesän festivaaleilla ja isoissa areenakonserteissa bändi on kasvanut kilpaa lavatekniikan ja isoäänisen rokkaamisen kanssa. Toisaalta olen edelleen esiintynyt myös intiimisti yksin kitaran kanssa.

"Uudelle levylle ja kiertueelle halusin jotain tästä väliltä. Halusin tehdä pieniä suuria lauluja ja niiden taustaksi bändisoinnin, jossa musisoidaan suurella tunteella, mutta vähin elein - kuin leirinuotion ympärillä rannalla, niillä soittimilla joita mukaan on sattunut.
Halusin, että ainutlaatuinen bändini nimenomaan säestää lauluja, tuo niihin oman arvokkaan antinsa, mutta vain siinä määrin kuin on tarpeen. Ei yhtään enempää

Luvassa on tiivistunnelmainen konsertti-ilta, jonka runkona ovat Juhan uuden, kiertueen alla ilmestyvän levyn laulut. Mutta mukaan mahtuu myös monta tuttua hittiä, jotka saattavat aueta kuulijalleen ikäänkuin uusina teoksina, tuoreen ja vähäeleisen tulkintansa myötä. Nämä ainutkertaiset konsertit tehdään vain tänä keväänä!

Juhan kanssa tunnelmoivat Joonas Kasurinen - koskettimet, Ako Kiiski - basso, Kalle Torniainen - rummut, Tommi Viksten - kitara.

Kesto n. 2,5 h, sisältää väliajan

Tuotanto Central Line Entertainment Oy
www.centralline.fi

Liput alk. 42,50 € (Lippu.fi)

Tapahtuma-ajat: 

  • pe 26.4. klo 19
  • la 27.4. klo 19
  • su 28.4. klo 18

Tapahtumapaikka: 

Savoy-teatteri, Helsinki

Sijaintikunta: 

Helsinki

Käyntiosoite: 

Kasarmikatu 46–48

Postinumero: 

00130

Postitoimipaikka: 

Helsinki

Tapahtuman lisätiedot: