Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Shiki - vuodenajat

Helsinki | Ritarihuone

Kamarikuoro Kampin Laulun kevätkonsertin pääteoksena on kanadalais-suomalaisen nykysäveltäjän Matthew Whittallin teos Shiki – neljä vuodenaikaa, joka perustuu japanilaisen runoilijan Santôka Tanedan haikuihin. Neliosaisen sarjan sointivärit ovat herkkiä, hienoviritteisiä ja voimakkaita kuin luonto itse. Teoksessa kuiskaukset, kurkkulaulu ja yläsävellaulu eivät nouse muusta musiikillisesta tekstuurista esiin efekteinä, vaan sulautuvat siihen saumattomasti.

Whittallin Shikin osien lomassa kuoro esittää teoksia, joissa kuullaan hyvin erilaisia musiikillisia lähestymistapoja vuodenaikojen teemaan. Keväisiä tunnelmia edustavat myöhäisrenessanssin mestarin Claudio Monteverdin motetti O Primavera, gioventù de l"anno ja Mikko Sidoroffin vuonna 2018 säveltämä Nordisk vår Edith Södergranin haikeaan runoon.

Suomen kesän ohimenevää runsautta ja onnea ei kukaan liene kuvannut paremmin kuin kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi. Konsertissa kuullaan kaksi Kiven runoihin sävellettyä kuoroteosta: Jyrki Linjaman rytminen, kansanmusiikkivaikutteinen, moderni madrigaali Helavalkea sekä Leevi Madetojan kuoroklassikko Onnelliset. Helavalkean Kampin Laulu on kantaesittänyt vuonna 2004.

Virolainen säveltäjä Veljo Tormis on parhaiten tunnettu kansansävelmiin pohjaavista kuorosävellyksistään. Konsertissa kuultava Viivi Luikin runoihin sävelletty Sügismaastikud (Syysmaisemia) edustaa säveltäjän tuotannossa harvinaisempaa tyyliä, jossa on astuttu kansanlaulusta askel lähemmäs taidemusiikin keinovaroja. Alkusyksyn ja luopumisen tunnelmia kuvaa vahvasti myös sierraleonelais-englantilaisen myöhäisromantikon Samuel Coleridge-Taylorin sävellys Summer is gone.

Konsertin päättää Juhani Komulaisen Vinternatten, joka on runsaaseen kuorosointiin puettu, koskettava kuvaus pienestä valon hetkestä keskellä pimeää talviyötä. Teos on sävelletty vuonna 2010, mutta sen voi jo sanoa olevan kuoromusiikin ystävien rakastama klassikko.

Tapahtuma-ajat: 

  • su 29.3. klo 17–19

Tapahtumapaikka: 

Ritarihuone

Sijaintikunta: 

Helsinki

Käyntiosoite: 

Ritarikatu 1

Postinumero: 

00170

Postitoimipaikka: 

Helsinki

Puhelinnumero: 

09-681 2050

Tapahtuman lisätiedot: