Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Wigwam Experience - Kebnekajse (SWE)

Helsinki | Savoy-teatteri, Helsinki

Suomiprogen pioneeriyhtyeen Wigwamin musiikkia kuullaan helmikuussa legendaarisessa Helsingin Savoy-Teatterissa yhteiskeikalla ruotsalaisen folkrockprogelegendan KEBNEKAJSEN kanssa!

Sähköistettyä kansanmusiikkia, uraa uurtavaa etnorockia, progella ja psykedelialla maustettua maailmanmusiikkia.

KEBNEKAJSE (SWE)
Ruotsalainen Kebnekajse oli 70-luvulla maansa ykkösbändi ja ilmiö.

Perinteistä ammentavan Kebnekajsen raskaan sarjan versio tunnetusta kansanlaulusta Horgalåtenista pani piiritanssien tahdit uusiksi siihen malliin, että tanhutossut savusivat ja hippitukat hulmusivat.

Niin kulttibändin maineessa kuin onkin, Kebnekajse ei suostu jäämään nostalgia-osastoon. Yhtye on edelleen yksi varteenotettavimmista tyylinluojista niin kotimaassaan kuin ulkomailla.

Nyt vuodesta 2002 jälleen säännöllisesti esiintynyttä Kebnekajsea on mahdollisuus kuulla myös Suomessa.

WIGWAM EXPERIENCE
Vuonna 1968 Helsingissä perustettu Wigwam oli yksi suomalaisen rockin merkittävimmistä yhtyeistä 1970-luvulla. Wigwam niitti mainetta myös ulkomailla, ja yhtye onkin säilyttänyt kulttimaineensa ja suosionsa näihin päiviin asti.

Kymmenen studioalbumia julkaissut Wigwam on vuosien saatossa nakuttanut klassikkokappaleita toisensa perään, joista mainittakoon viime syksyn loppuunmyydyllä 50-vuotisjuhlakiertueella kuullut: Simple Human Kindness, Lost Without a Trace, Nuclear Nightclub, Losing Hold, Do or Die ja Grass for Blades. Musiikillisesti kunnianhimoista ja monimutkaista progressiivista rockia edustava Wigwam Experience aloittaa kolmentoista keikan kiertueensa Tampereen Klubilta 5. huhtikuuta.

Wigwam Experience on vaikuttava sekoitus eri aikakausien Wigwamia. Yhtyeessä soittavat Wigwamiin heti kesällä 1969 liittynyt ja neljällä ensimmäisellä studioalbumilla erittäin tärkeässä roolissa ollut kosketinsoittaja Jukka Gustavson sekä Wigwamin vuonna 1974 syntynyttä "uutta kokoonpanoa" tähdittänyt kitaristi Pekka "Rekku" Rechardt. Yhtyeen täydentävät kosketinsoittaja Esa Kotilainen, joka on soittanut muun muassa Wigwamin Titans Wheel ja Some Several Moons -albumeilla, Wigwam Revisitedissä vieraillut ja Baddingin taustabändissäkin bassoa soittanut Janne Brunberg, sekä vuoden 1991 reunionin myötä Wigwamiin liittynyt rumpali Jan Noponen.

Kesto n. 2,5 h, sisältää väliajan
Ikäraja: S

Liput: 43,50/25 €, Lippu.fi

Tuotanto Ramasound Oy
www.ramasound.com

Tapahtuma-ajat: 

  • pe 28.2. klo 19

Tapahtumapaikka: 

Savoy-teatteri, Helsinki

Sijaintikunta: 

Helsinki

Käyntiosoite: 

Kasarmikatu 46–48

Postinumero: 

00130

Postitoimipaikka: 

Helsinki

Tapahtuman lisätiedot: