Ollaanko tämä ilta näin? Olavi Uusivirta Uittoareenalla

Joensuu | Utran Uittotupa

Emma-palkittu Olavi Uusivirta tunnetaan platinaa ja kultaa myyneistä hiteistään kuten On niin helppoo olla onnellinen, Kultaa hiuksissa sekä Kesäyön uni. Multitalenttitekijä on myös tuttu näky eri produktioista niin valkokankaalta, TV-ruuduilta kuin myös teatterilavoiltakin näyttelijänä.

Eläimellisen live-esiintyjän tukena toimii Suomen kärkikaartin soittajilla varustettu bändi: kitarassa Timo Kämäräinen, bassossa Jaakko Kämäräinen ja rumpujen takana Olli Krogerus. Uusivirta yhtyeineen on yksi maamme rakastetuimmista esiintyjistä, joka onnistuu sytyttämään koko yleisön takariviä myöten vastustamattomalla energiallaan.

Olavi Uusivirran tuorein julkaisu on alkukesästä 2019 ilmestynyt albumi "Skorpioni", jonka myötä yhtye kiertää festareita ja klubeja.
Helmikuussa järjestettävässä Emma-gaalassa Uusivirta on ehdokkaana mm. vuoden miessolisti ja vuoden rock-albumi kategorioissa.

Pe 7.8 Uittoareenalla oleva " Ollaanko tämä ilta näin?"-konsertti on Olavi Uusivirran ainoa esiintyminen Joensuussa vuonna 2020, lämpimästi tervetuloa!

Konsertti alkaa kello 19 ja konsertissa on väliaika. Konsertti on ikärajaton.

Liput myynnissä verkkokaupassamme ja herkkupuoti Mokkamaa, Kauppakatu, 25 (vain käteinen)!

Tapahtuma-ajat: 

  • pe 7.8. klo 19–22

Tapahtumapaikka: 

Utran Uittotupa

Sijaintikunta: 

Joensuu

Käyntiosoite: 

Uittopäälliköntie 2

Postinumero: 

80170

Postitoimipaikka: 

Joensuu

Puhelinnumero: 

0500675162

Sähköposti: 

myynti@utranuittotupa.fi

WWW-osoite: 

Tapahtuman lisätiedot: