Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Gasellit 10v

Jyväskylä | Tanssisali Lutakko

Suomen suosituimpien yhtyeiden joukkoon ryminällä noussut Gasellit suuntaa loppuvuodesta 10 kaupunkia kattavalle 10v-juhlakiertueelle. Vuoden yhtyeenä Emma Gaalassa 2019 palkittu rap-nelikko esiintyy Jyväskylän Lutakossa perjantaina 8. marraskuuta. Keikan liput tulevat myyntiin keskiviikkona 28.8. klo 10:00.

"Viime keväänä All Day ON! -festivaalien yhteydessä järjestetyistä Gaselleiden 10-vuotissynttäreistä jäi meille tosi hyvä fiilis. Tuntui jännältä vetää pitkästä aikaa monia vanhoja biisejä ja samalla muistella niitä aikoja, kun biisejä on tehty. Positiivista oli myös se, että suuri osa yleisöstä osasi laulaa mukana myös vanhempaa tuotantoa.

Keikan jälkeen meille tuli paljon viestejä, joissa ihmiset toivoivat, että me juhlittaisiin 10-vuotissynttäreitä myös muissa kaupungeissa kuin Helsingissä. Ajatus oli kiehtova ja me päätettiin rakentaa juhlavuoden huipennukseksi vielä kiertue synttäreiden ympärille. 10 vuotta, 10 kaupunkia.

Kiertueen keikoilla tullaan kuulemaan paljon musaa meidän vanhemmasta tuotannosta, uusia biisejä kuitenkaan unohtamatta. Sen lisäksi me varmaan muistellaan menneitä ja vetistellään välispiikeissä. Ja toivottavasti päästään näyttämään videoitakin!”, fiilistelee Gasellit.

Suomen kovimpiin liveakteihin lukeutuva Gasellit on julkaissut 10-vuotisen uransa aikana yhden EP:n ja viisi pitkäsoittoa, joita on streamattu pelkästään Spotifyssä yli 60 miljoonaa kertaa. Mm. hiteistään ”Mitä mä Malagas”, ”Imus” ja ”Muistanks mä väärin” tunnetun yhtyeen uusin albumi ”Jano” ilmestyi lokakuussa 2018.

Ovet klo 20, showtime klo 22
Ei ikärajaa / Rajattu anniskelualue K18

Tapahtuma-ajat: 

  • pe 8.11.2019 klo 20.00–la 9.11.2019 klo 2.00

Tapahtumapaikka: 

Tanssisali Lutakko

Sijaintikunta: 

Jyväskylä

Käyntiosoite: 

Lutakonaukio 3

Postinumero: 

40100

Postitoimipaikka: 

Jyväskylä

Puhelinnumero: 

+358 (0)14 617 866

Sähköposti: 

info@jelmu.net

WWW-osoite: 

Tapahtuman lisätiedot:

Lippujen hinnat: 

*** LOPPUUNMYYTY! ***