Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Isä, poika ja taide

Lahti | Kino Iiris

ISÄ, POIKA JA TAIDE
Ohjaus: Erkki Perkiömäki
Kesto 1h 2min
Vapaa pääsy!
Sallittu kaiken ikäisille

Dokumenttielokuva Isä, poika ja taide kertoo suhteista. Isän, pojan ja taiteen välisistä suhteista. Kuvanveistäjä-isä tekee pojastaan muotokuvaa, ja poika kuvaa samaan aikaan tilanteesta elokuvaa. Teos on viimeistelyvaiheessa, ja elokuva puolestaan kehkeytyy katsojan silmien edessä.

Ajassa ja tilassa liikkuva taiteen laji kohtaa tässä oivalla tavalla taidemuodon, jossa aika ja tila ovat kiteytymässä muotoon.

Kasvoista tässä on kyse, mutta elokuva on myös aikamatka. Isän kertomukset ulottuvat viime vuosisadan alusta sota-aikaan ja sen jälkeisiin vuosikymmeniin. Sopii myös hyvin se, että elokuva on kuvattu jo vuonna 1987 ja valmistui vasta huomattavasti myöhemmin. Elokuvasta tuli työn lopputulos.

”Vaikka elokuvakerronnan painopiste on isässäni ja hänen työssään, myös kuvausryhmän työskentely ja minun ohjaamiseni näkyy elokuvassa”, Perkiömäki kertoo. Teos ei ole sittenkään ihan tavanomainen dokumentti taiteilijasta työssään.

”Mitä elokuvassa tapahtuu todella?” Perkiömäki kysyy. ”Mikä on pojan ja isän suhde? Mikä on minun ja katsojan, suhde omiin isiimme? Minkälainen maailma piirtyy elokuvan kertomana? Onko se muuttunut ja miten? Mitä taide on? Onko nykyinen todellisuus sellaista kuin elokuvassa?”

Tekee mieli esittää vielä pari olennaista kysymystä. Tekeekö isä tässä pojan kuvassa myöhäistä omakuvaansa? Miten suhteutuvat isään ja poikaan heitä ympäröivät mykät naisfiguurit ja kuvassa hetken vilahtava naishahmo? Hekin kuuluvat vaivihkaisesti mukaan elokuvan kertomiin suhteisiin. Niin myös isää ja poikaa odottava ateria.

-Markku Koski

Tapahtuma-ajat: 

  • su 5.5. klo 15
  • ma 6.5. klo 17.30
  • su 12.5. klo 12

Tapahtumapaikka: 

Kino Iiris

Sijaintikunta: 

Lahti

Käyntiosoite: 

Saimaankatu 12

Postinumero: 

15140

Postitoimipaikka: 

Lahti

Puhelinnumero: 

(03)7521272

Sähköposti: 

kinoiiris@kinoiiris.com

WWW-osoite: 

Tapahtuman lisätiedot: