Nuija, stand up! Vol 4

Lappeenranta | Kulttuuritila Nuijamies

"Missä se Aatu Raitala ja sen klubit oikein on?!" kyselivät. No tässä! Aatu on laittanut muut velvollisuudet syrjään ja tuli tekemään vihdoin oikeita hommia ja pisti nelosklubin pystyyn. Ja millä kattauksella!

Albert Kajava. Joensuulainen, mutta taustaltaan inkerinsuomalais-venäläinen koomikko, oikea karvalakkimalli. Tuore, vuoden 2018 Hämeenlinnan Tomaatteja! Tomaatteja! festivaalin Kong Show:n voittaja sekä Vuoden 2017 Stand Up Tulokas -kutsukilpailun finalisti.

Anitta "Iso A" Ahonen. Suomen rääväsuisin koomikko. Tammelan Rivo-Riittanakin tunnettu stand-upin rokkitähti. Juupajoen lahja Suomen kansalle, oman elämänsä anarkistiorvokki, kukkii siellä missä haluaa.

Pietari Vihula. Ei tule selviämään sivilisaation romahtamisen jälkeisessä maailmassa. Kannattaa siis käydä katsomassa nyt kun vielä voi. Jos kiusallisten kohtaamisten estetiikka kiinnostaa, kannattaa suunnata Pietarin esityksessä oikein eturiviin asti.

Illan isäntänä ehta Nuija, Aatu Raitala. Lappeenrannassa syntynyt, helsinkiläistynyt ja sittemmin takaisin maalaiseksi taantunut lappeenrantalaiskoomikko. Lanseerannut oman klubin Nuijamieheen. Piti Nelosen stand up -show'ssa Nuijamiehen paitaa päällä omasta vapaasta tahdostaan, ei pakotettuna.
Aatu valittiin vuonna 2013 muiden koomikoiden toimesta vuoden tulokkaaksi, hän on esintynyt Naurun Tasapainossa ja Nelosen Stand Up!- ohjelmassa.
Aatu tekee keikkoja myös englannin kielellä ja on keikkaillut mm. Moskovassa, Kööpenhaminassa ja Berliinissä.

Liput ennakkoon Ticketmasterista 17/13 €. Ovelta 20/15 €. K18.

Tapahtuma-ajat: 

  • pe 27.12. klo 19

Tapahtumapaikka: 

Kulttuuritila Nuijamies

Sijaintikunta: 

Lappeenranta

Käyntiosoite: 

Valtakatu 39

Postinumero: 

53100

Postitoimipaikka: 

Lappeenranta

Sähköposti: 

kulttuuritila@nuijamies.fi

WWW-osoite: 

Tapahtuman lisätiedot: